There is no pride in genocide: Sateenkaarijärjestöt ympäri maailmaa vaativat vuoden 2024 Euroviisujen boikotointia

Euroopan yleisradiounionin (EBU) kieltäydyttyä sulkemasta Israelin kansanmurhaan syyllistynyttä siirtokuntaa Euroviisuista, me yhdymme palestiinalaisten vaatimukseen boikotoida vuoden 2024 Euroviisuja.Vaatimus koskee niin radio- ja televisiokanavia, kilpailijoita, työntekijöitä kuin katsojia. Kehotamme myös niitä kilpailijoita, jotka ovat hiljattain ilmoittaneet osallistuvansa Euroviisuihin, vielä harkitsemaan historiallista asemaansa ja boikotoimaan kilpailua merkityksellisen solidaarisuuden nimissä.

Sallimalla Israelin kilpailu Euroviisuissa, EBU ei ole ainoastaan osallinen kansanmurhan valkopesuun, vaan se edistää myös apartheid-Israelin pinkkipesua – sateenkaari-ihmisten oikeuksien hyväksikäyttöä edistyksellisen mielikuvan luomiseksi – samalla kun se syyllistyy 2,3 miljoonaa palestiinalaisen murhaan Gazassa. Euroviisut ovat olleet vuosikymmenten ajan sateenkaariyhteisön erityisen kiinnostuksen, intohimon ja tuen kohde, ja Israel ymmärtää kilpailun propagandallisen arvon. Israelin presidentin Isaac Herzogin sanoin: “On tärkeää, että Israel esiintyy Euroviisuissa.”

Siitä huolimatta, että Palestiinan journalistinen syndikaatti ja BDS-liike sekä ruotsalaiset, suomalaiset ja islantilaiset artistit ovat selkeästi pyytäneet Euroviisujen järjestäjiä sulkemaan Israel kilpailusta, he ovat päättäneet sallia Israelin osallistumisen ja julistaneet Euroviisut “ei-poliittiseksi tapahtumaksi”. Tämä on asennemuutos vuodesta 2022, jolloin EBU kielsi Venäjän osallistumisen Euroviisuihin sen hyökättyä Ukrainaan. EBU jättää huomiotta myös Kansainvälisen tuomioistuimen päätöksen, jonka mukaan Israel todennäköisesti toteuttaa kansanmurhaa.

Israelin kyyninen pinkkipesu on ollut keskeinen osa sen osallistumista Euroviisuihin useiden vuosien ajan. Siitä lähtien, kun Israel hyväksyi “Brand Israel” -strategian vuonna 2005, Israelin LGBT-oikeudet ovat olleet avainasemassa sen kansallisen brändin propagandakampanjassa. Liberaalit elämäntavat ja sateenkaari-ihmisten oikeudet on instrumentalisoitu salaamaan ja peittelemään Israelin apartheid-hallintoa. Euroviisut kaikessa prameudessaan ja loistossaan tarjoaa Israelille täydellisen tilaisuuden niin pinkkipesuun kuin järjestelmälliseen palestiinalaisten oikeuksien kieltämiseen.

Lokakuusta 2023 lähtien Israel on tappanut yli 32.000 palestiinalaista Gazassa ja haavoittanut yli 75.000. Yli 1,7 miljoonaa palestiinalaista on joutunut lähtemään alueelta. Suuret kansainväliset ihmisoikeusjärjestöt ja YK-asiantuntijat raportoivat, että Israel käyttää nälänhätää aseena palestiinalaisia vastaan Gazan alueella. Israelin piiritys aiheuttaa hengenvaarallista pulaa ruoasta, vedestä ja välttämättömistä lääkkeistä. Siitä huolimatta eurooppalaiset hallitukset ja instituutiot tarjoavat Israelille edelleen aseita, rahoitusta ja poliittista tukea.

Queer- ja transoikeuksista ei voida puhua ilman palestiinalaisten vapautta, oikeudenmukaisuutta ja tasa-arvoa. Yli 75 vuoden ajan Israelin uudisasukkaiden ja siirtomaavallan apartheid-hallinto on ryöstänyt, sortanut, puhdistanut etnisesti, riistänyt, vanginnut ja tappanut niin queer, kuin muitakin palestiinalaisia. Nyt israelilaissotilaat heiluttavat sateenkaarilippuja seisoessaan juuri pommittamiensa palestiinalaisten kotien raunioilla.

Israel aseistaa homofobiaa ja väkivaltaa palestiinalaisia sateenkaari-ihmisiä kohtaan ajaakseen kolonialistista agendaansa. Se levittää rasistista propagandaa, jonka mukaan Palestiina olisi vaarallinen sateenkaari-ihmisille. Se väittää tuovansa LGBT-oikeuksia ja -vapauksia Gazaan samalla kun se tappaa queer-palestiinalaisia ja heidän ystäviään ja perheitään. Israel yrittää häivyttää palestiinalaisten queeriyttä, mutta palestiinalaiset sateenkaari-ihmiset ovat edelleen olemassa ja taistelevat oikeuksiensa puolesta, kuten he ovat tehneet vuosikymmeniä. Nyt jos joskus kansainvälisen sateenkaariyhteisön on aika ryhtyä vakaviin ja strategisiin toimiin palestiinalaissisaruksiemme puolesta.

Olemme rohkaistuneet Rio Cineman päätöksestä perua Lontoossa järjestettävä suuri Euroviisukatsomo sekä tuhansista taiteilijoista, poliitikoista ja yksityishenkilöistä eri puolilla Eurooppaa, jotka ovat vaatineet Israelin sulkemista vuoden 2024 Euroviisuista. Ottakaamme inspiraatiota kasvavasta maailmanlaajuisesta liikkeestä Palestiinan vapauttamiseksi, kun tehostamme ja kasvatamme toimintaamme. Euroviisubisneksen ei voi sallia jatkuvan normaalisti samalla kun Israel tuhoaa ja etnisesti puhdistaa Gazan koko väestöä.

Niin palestiinalaisina kuin kansainvälisinä queer-kollektiiveina kieltäydymme antamasta identiteettimme Israelin uudisasukkaiden siirtomaa-apartheid-hallinnon välineeksi. Ylpeytemme piilee kollektiivisissa taisteluissamme kolonisaatiota, miehitystä ja kansanmurhaa vastaan kaikkialla. Olemme ylpeitä vapautumisliikkeestämme. From the river to the sea, Palestine will be free.

KUTSUMME MAAILMANLAAJUISEN QUEER-YHTEISÖN LIITTYMÄÄN MEIHIN:

  • Kehota Euroviisuosallistujia kieltäytymään esiintymästä kansanmurhan sallivassa laulukilpailussa,
  • Järjestä luovia toimia painostaaksesi kansallisia televisio- ja radiokanavia vetäytymään Euroviisuista,
  • Vaadi, että paikalliset tapahtumapaikat peruvat Euroviisukatsomonsa ja isännöivät sen sijaan koulutustilaisuuksia Israelin pinkkipesusta,
  • Liity BDS-liikkeeseen,
  • Vastaa Queers In Palestinen vaatimukseen,
  • Jaa tämä kampanja ystävien, tovereiden, rakastajien, metamurujen ja valitun perheesi kanssa.